Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on helmikuu, 2014.

5 / 10

Kuva
Nyt on viisi viikkoa kulunut dietistä. Kiloja on lähtenyt noin kolme.Välillä vähän yli välillä vähän alle.Senttejä muutamia joka paikasta.Unohdin eilen mitata...
Olo on ollut koko ajan hyvä ja alun punnitusärtymyskin on poissa.
Vaakan kautta kaikki menee jo rutiinilla. Eikä enää ärytä.
(Jatkan punnitsemista ehkä tulevaisuudessakin,koska silmämääräisesti tulee otettua liikaa.)
Niin rutiinilla punnitseminen jo menee,että kun eilen oli tankkauspäivä,niin punnitsin vahingossa karjalanpiirakan :D
Eilen tosiaan oli tankkauspäivä ja sitä oli jo viikon kieli pitkällä odotellut.
Miettinyt ,että mitähän sitä syöö sitten, kun saa syödä mitä huvittaa ja olo alkoi olla todella kärsimätön,ennenko se lauantai saapui.
Aamulla söin normi puuron,mutta sittea aloin napsia karkkeja suklaata ym ym
Tein Annikalle kakun enkä meinannut tajuta ,että saan maistaa kermaa!
Käytiin myös miehen kanssa Daddys dinerissä ja valittiin sandwich:t  jonka sisällä revittyä lihaa ja ranskikset, alkupalaksi cookiet.
Aivan s…

90:2

Kuva
Runeberginpäivä oli ja samoin mun synttärit
Kyseisenä päivänä, en kahvitellut,koska en ois ehtiny leipoa mitään Tallinnan reissun jälkeen.
Lauantaina sitten keitin kahvit ja koitin leipoakkin jotain.
On aika haastavaa leipoa,kun ei voi itse maistella taikinaa,joka on mun mielestä melkein parempaa,kuin itse lopputulos.
Mutta loppuviimein ei ees tehnyt oikein mieli.
Kahvilla oli mun vanhemmat,kummitäti joka edelleen muistaa mua ja lapset ukkoineen.
Lahjasaalis näyttää tältä :



                                           Kummitäti antoi itse 50v lahjaksi saamansa hopeiset salaattiottimet ja lusikoita
                                                 M&M pudding jauhetta
                                                     A&J&V kirjan
                                                        V proteiinipatukoita
                                             C :ltä sain jo aijemmin sykemittarin
                                                Omaan kakkuun ei niin jaksa panostaa :D

Ä…

Hauska reissu !

Kuva
1.2 Lauantaina pakkattiin aamusta laukut ja minä kaikki diettitarpeet,mitä mukaan voi ottaa.


 C + F vei meidät Veeran kanssa asemalle.
Juna lähti 10.38
Oltiin hyvissä ajoin ja silti meinattiin myöhästyä,kun ooteltiin vaan sisällä,että klo tulee 10.38...
Pimiät! junahan lähtee silloin...
No paikat löytyi 5:s vaunusta 31 ja 32 penkeistä.
Veera sai aikas kauan kuratippoja rinnuksiinsa,kun matkalaukun pyöristä tippui vettä.
Mun laukku sai olla onneksi viereisen matkustajan vieressä,kun se oli vapaa.
Matka meni rattoisasti. Mulla eväät mukana ( dietin mukaan ) ja Veerallakin salaatti.

Hesassa oltiin klo 14 ja meidän laiva lähti 18.30
Joten mentiin City Centeriin kiertelemään. Jotain pientä tarttui sieltäkin mukaan.
Ihmeteltiin että millähän mentäis satamaan ,mutta mulle asennettu Here Transit kännyyn ja oli muuten mahtava systeemi.
Laitat vaan lähtö ja menopaikan ja se näyttää millä mennä ja koska menee.
Tässä tapauksessa oli ratikka 15 min välein. Ihan siitä Rautatieaseman edestä.
Ongelma…