Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on tammikuu, 2013.

Valmistujais juhlaa

Kuva
No niin viime viikko alkoi taas sairaslomalla.Maanataina olin menossa töihin edellisen saikin jälkeen,mutta yöllä yskin 5h putkeen. Siispä menin lääkäriin maanantaina ja minulla oli korvatulehdus :O
Eli kotona taas 3 päivää.
Lepäämisestä ei kyllä tullut mitään ,kun siivoskelin ja tapetoin / maalasin tulevia juhlia varten.
Toiseksi vanhin tyttäreni valmistui ennen joulua Autovaraosamyyjäksi ja kahvittelimme nyt lauantaina meillä.
Siksi olikin hyvä syy tehdä suursiivous ja vähän tapetoidakki.
Eli saikin takia jäi liikunta väliin ,mutta toisaalta hääräsin koko viikon, koko ajan jotain,niin olisi luullut että kalorit palaa,mutta ei!
Mussa ne roikkuu lujassa,
Lauantaina olikin lähes koko päivän vieraita klo 13 lähtien ex miehen sukua ja klo 15 lähtien mun puolen sukua,
En siinä paljoa itse syönyt koko päivänä,muutaman lonkeron illalla ja pari siideriä Krouvissa ja
hethän puntari näytti taas jo vaikka mitä prkl
Sunnuntaina kävinkin siitä suivaantuneena reilu 30min kävelylenkillä
Mutta paino…

Sairastelun syy

Kuva
No niin taas oli viikottaisen punnituksen vuoro ja ei kiva. +100gr oli tullut lisää.
Syytän kyllä siitä mun sairasteluani.
Olen nimittäin TAAS sairaslomalla. Toisssayönä en nukkunu oikeastaan yhtään.
Yskin ja yskin. Kävin lääkärissä ja mulla on korvatulehdus!
Ja silmätulehduskin molemmissa silmissä.....
En ole pääsyt liikkumaan siinä vika!
Mutta 3vk ja 1,6kg on vielä ok.
60,2kg-59,6kg-58,5kg-58,6kg

Toisaalta tämä saikki tuli hyväänkin saumaan. Lauantaina kahvitellaan tyttäreni valmistujaisia
täällä meillä ja hommaahan riittää yllinkyllin ( huh mikä sana)
Tapettia seinään ja siivousta. Kakun koristeitakin eilen väsäsin
Kuva ei liity eiliseen :D

Tietokone ja minä kipeänä

Kuva
Tietokone tuli tiensä päähän alkuviikosta.
Ja minä myös,mutta vaan flunssaan ,tiistai iltana. Koko päivän oli hutera olo ja menin töihin puoli neljäksi.
Siä valittelin honteloa oloani ja ruuan jälkeen oli jo itku lähellä.
Menin esimiesten koppiin testaamaan kuumeen. 37.6 ,luojan kiitos,koska jos ei olisi ollut, niin itkuun olisin pillahtanut.
Lähdin kotiin klo 19 ja olin ihan raato.
Tietokoneen haki mun "nörtti" serkku,joka tietää tosi paljon tietokoneista. Saatiin tänään se takas ja
kieltämätä vähän "pelottaa" käyttää sitä,jos taas saadaan se tilttiin.
Vanha konehan tää on ,että joku päivä se oikiasti menee kaput :/
Liikunta on ollut surkeaa tällä viikolla, sattuneesta syystä:

Ma: -
Ti: 1h kävely
Ke: - ( kelkalla n10min )
To: -
Pe: -( kelkalla n 10min)
La:-
Su: 1h kävelyä

No ees jotain.Noi kelkkailut pakollisia terveyskeskukseen menoja :D
Ruokalu mennyt hyvin. Eilen ylimääräisenä jogurttipähkinöitä ja jokin "terveys" patukka
Punnitse&säästä kaupasta

Oikea suunta

Kuva
Tiistain punnitus:
60,2 kg - 59,6kg - 58,5kg !

Eli kahdessa viikossa -1,7kg :)
En tiä onko gluteiiniton ruokavalio auttanut .Olen kyllä  tarkasti katsonut mitä syön, muutenkin.
Tästä on vain yksi suunta ja se on alaspäin :)




Proteiinipatukka on muuten terveellinen tapa, viedä makeannälkä.
Syön sellaisen joka päivä


I feel good

Kuva
No niin "uutta" elämää takana jo kohta 2 vk.
Ekan viikon jälkeen oli tippunut -600g ja alas päin ollaan menossa,koska itseltäni salaa tein välipunnituksen
sunnuntai aamulla :D
Viime viikon liikunta ei ollut niin hyvä kuin edellinen eli :
Ma: 30min kävely
ti: n 20min kelkkailua
ke: n 20min pyöräilyä
to: n 20min kelkkailua
Pe: sali 1h
La:-
Su: sali 1h

No parempi kuin ei mitään.

Torstaina minulle tehtiin Biosignaturemittaus.
Eikä ollut yllätys, että rasvaa eniten reisissä ja jenkkakahvoissa. Mikä positiivista, niin selässä oli matalimmasta päästä  rasva, mitä hän on ikinä mitannut :)
BioSignature -mittauksen mukaan mulla
on selkeä estrogeeniprofiili eli naishormonitasot ovat koholla. Tästä
syystä rasva kertyy alavartaloon, erityisesti takareisiin.
No ,sain siihen neuvoja jotka pitäis auttaa:

1:  Eliminoin gluteenin kokonaan ruokavaliostani. Koska gluteeni aiheuttaa
tulehdusreaktion suoliston limakalvolla ja vahingoittaa suolinukkaa.
Tämä on mennyt hyvin.Eilenkin oltiin sis…

Hyvin menee

Tämä viikko mennyt hyvin niin syömisen osalta,kuin myös liikunnan.
Maanantaina : -
Tiistai :1h sauvakävelyä
Keskiviikko : Kahvakuulailua kotona
Torstai: sali
Perjantai: -
Lauantai: sali ja 1h kävely
Sunnuntai: 1h sauvakävely
Punnitus vasta tiistaina.
Ruokailussa en ole yhtään lipsunut.Mennyt niin kuin suunnitelinkin.
Jopa paremminkin,kun tänään oltiin synttäreillä, jossa tarjolla kaikkea hyvää. Ja olin suunnitellu että ehkä kakun palan maistan ,mutta otinkin vaan palan kotijuustoa. Isäntää ärsytti ,kun ehti ottaa jo juustokakku palan ja mä en ottanutkaan :D

Tostaina mulle tehdään Biosignaturemittaus.Kerron siitä sitten :)
http://flow-wellness.fi/biosignature-mittaus/

Uusi vuosi

Kuva
Vuosi on vaihtunut ja tietysti toi tullessaan lupauksen.
Sama mikä monena muunakin vuonna. Pari kiloa ois saatava pois tai 5-7 kg niin oisin tyyttyväinen.
Nyt toteutan sen enkä vaan höpise.
Oon sellainenki maanantaisoturi eli aina maanantaina alkaa dietti ja päättyy viimeistään perjantaina.
Tai en mitään diettiä ala ,vaan alan katsoa syömisiäni ,niin että syön normi ruokaa ja jätän hyväskät pois.
Oon nimittäin kamala syömään karkkia / suklaata. Eikä mitään palaa tai paria karkkia vaan kaikki mitä on ja viä isännänki omat.
Montakohan konvehti rasiaa me tuhottiin joulun aikaan....
Eli alan punnita itseni kerran viikossa. Eli tässä tapauksessa tiistaisin. Yleensä käyn vaakalla joka aamu,mutta jos nyt saisin hillittyä itseni ja se  kerran viikossa riittäis.
Tänään oon käyny tyttären kanssa tunnin sauvakävely lenkillä. Huomenna tulee kynsiasiakas,niin en ehdi.Mutta jos tekis vähän vaikka vatsoja ym.
Jospa tää tästä.
Niin ja lähtöpaino on 60,2 kg pituutta mulla 154,5cm.